Kilpailun säännöt

Yläasteikäisten YaRockSM –kilpailussa kisaillaan paitsi hyvästä rocksoitannasta myös lavakarismasta ja esiintymistaidosta. Tapahtuman päätarkoituksena ei kuitenkaan ole ainoastaan kilpailu, vaan tavata muita samanikäisiä muusikonalkuja, päästä esiintymään hienolle YaRockSM-lavalle ja saada asiantuntevaa palautetta ammattilaistuomareilta.

Kilpailuun voivat osallistua bändit, joiden jäsenet ovat yläkouluikäisiä ja keskenään saman koulun oppilaita. Bändin koko voi vaihdella muutamasta jäsenestä kokonaiseen koulun musiikkiryhmään. Bändin kappaleet voivat olla omia tai covereita. Jokainen bändi saa esittää kilpailussa kaksi kappaletta, kuitenkaan esityksen kokonaiskesto ei saa ylittää kymmentä minuuttia.

Bändit voivat tuoda omia soittimia mukanaan, mutta vahvistimet ja rummut ovat järjestäjien puolesta. Neuvottele kuitenkin rumpujen kokoonpanosta mikäli tarvetta on (esim. symbaalit ja tuplapedaalit).